Vuoden koiratanssikoirakko

Vuoden koiratanssikoirakko-kilpailun säännöt vuodelle 2023:

Yleistä

1. Joka vuosi palkitaan Lohjan Kirsut ry:n parhaat agility-, toko-, rally-toko-, nosework- ja koiratanssikoirakot.

2. Osallistumisoikeus kilpailuun on kaikilla Lohjan Kirsut ry:tä edustavilla jäsenillä.

Koiran ohjaajan tulee olla yhdistyksen jäsen sekä sen vuoden aikana jota palkitseminen koskee että palkitsemisvuonna.

3. Tulosten keräämisaika on edellinen kalenterivuosi.

4. Pisteet kerätään virallisista kokeista tai kilpailuista.

5. Pisteiden mennessä tasan kahden koirakon välillä korkeimpien luokkien pisteet ratkaisevat. Jos korkeampienkin luokkien pisteet menevät tasan, niin arpa ratkaisee.

6. Kilpailujen voittajat julkistetaan yhdistyksen kevätkokouksessa ja sen jälkeen Kirsujen kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa.


Tulosten ilmoittaminen:

1. Edellisen vuoden tulokset ilmoitetaan helmikuun loppuun mennessä lomakkeella, joka julkaistaan nettisivuilla. Vain ohjeen mukaan toimitetut tulokset huomioidaan.

2. Osallistuja ilmoittaa lomakkeella edellisvuoden aikana käydyistä kokeista tai kilpailuista kymmenen parasta. Yhteispisteet lasketaan alla olevien taulukoiden mukaan.

KOIRATANSSI

Pistelaskussa otetaan huomioon koiran kolme (3) parasta yksilökilpailun tulosta virallisista kilpailuista Suomessa (Suomen Kennelliitto ry:n alaisista kilpailuista), jotka on saavutettu mistä tahansa luokasta ja kummasta tahansa lajista tai molemmista (HTM, Heelwork to Music, Seuraaminen musiikin tahdissa / FS, Freestyle, Vapaatanssi).

Luokat alokasluokka (ALO), avoin luokka (AVO) ja voittajaluokka (VOI)

ALO: pisteet sellaisenaan.
AVO: pisteet x 1.1
VOI: pisteet x 1.2

KUMA:sta (kunniamaininta) ja SERT:stä (serti) saa 5 lisäpistettä. Lisäksi lasketaan myös mahdolliset luokkasijoituspisteet ja SM-kilpailun sijoituspisteet yksilökilpailusta seuraavasti:

LUOKKASIJOITUSLISÄPISTEET:


Alokas luokka Avoin luokka Voittajaluokka
1. sija 4 4 4
2. sija 3 3 3
3. sija 2 2 2

YKSILÖ-SM LISÄPISTEET:

SM1 +10 p.
SM2 +8 p.
SM3 +6 p.

Kaikki mahdolliset lisäpisteet lasketaan ilman kertoimia.